*arkkitehtuuri *kattorakentaja *saneeraus *uudisrakennus *aurinko ja muut lämmitysmuodot *omatoiminen rakentaja *uima-allas *referenssejä *yhteystiedot *
uudisrakennus


tuotteet
***Aurinkolämpö uudisrakennukseen***
Aurinkolämpöjärjestelmän suunnittelu tulee tehdä yhdessä muun suunnittelun kanssa ja suunnittelun alkuvaiheessa. Alkuvaiheen suunnittelussa tulee huomioida rakennuksen suunta ja kattokaltevuus, teknisen tilan sijainti ja riittävä tilavaraus varaajalle.

Tärkeimmät näistä ovat rakennuksen suunta, mahdollisuuksien mukaan jonkin katon lappeen olisi hyvä aueta kaakon ja lounaan välille. Katon kaltevuudella on toki merkitystä aurinkolämmön tuotolle mutta rakennuksen suunta on merkittävämpi. Keräimiä ei tule suunnitella laitettavaksi erillisille telineille. Sekä teknisesti että esteettisesti päästään parhaaseen lopputulokseen kun keräimet on integroitu osaksi rakennuksen kattoa, julkisivua tai vaikka parvekkeen kaidetta.

LVI-suunnitelmassa lähtökohtana on valita rakennuksen pääasiallinen lämmitysmuoto ja sen jakotapa sekä käytettävän vesivaraajan koko. Aurinkolämpöjärjestelmä mitoitetaan ensisijaisesti varaajan kokoon. Toki aurinkolämpöjärjestelmä tuo omia vaatimuksiaan myös muuhun LVI-suunnitteluun. Kokonaisuuden tulee suunnitelmassa toimia hyvin ja tavoitteiden mukaisesti.

Ehkä tärkein viesti uudisrakennuksen suunnitteluun on asentaa jo rakennusvaiheessa putkilinjat rakennuksen katolta tekniseen tilaan. Tämä kannattaa tehdä aina riippumatta siitä, oletko juuri nyt investoimassa aurinkolämpöön vai jätätkö sen vain tulevaisuuden mahdollisuudeksi itsellesi tai tuleville käyttäjille. Putkilinjaksi hyvä vaihtoehto on villaeristeiset 22mm kupariputket (2 kpl).


Lisätietoa löydät valikoista 'aurinko ja muut lämmitysmuodot' ja 'kattorakentaja' .


Aurinkotorin taustalla on 30 vuoden tietotaito aurinkokeräinteknologiasta ja yli 50 vuoden LVI-kokemus. - sivustoa päivitetty 25.01.2017
Kummeli Group Oy